Sinne ja takaisin

Rankka mutta tosi hauska viikonloppu takana jälleen. Perjantaina tuli taas semmoinen hetki, jolloin tunsin olevani jossain ihan muualla kuin Shanghaissa: irkkubaari tupaten täynnä hulluna huutavia oranssiin verhoutuneita hollantilaisia (ja vihaisenkatkeria sinipaitaisia ranskalaisia). Kyse on tietenkin jalkapallosta! Tunnelma oli mahtava, ja tuli hassu fiilis, kun huomasin kellon olevan paikallista aikaa kolme aamuyöllä ja huomaan huutavani riemuissani Hollannin puolesta. Ei se ilo ja mahtava peli voi olla hymyilyttämättä.

Matsin loputtua satoi kaatamalla, mutta hollantilaiset juoksivat läpimärkinä tulvivilla kaduilla ja huusivat onnesta. Saimme pyydystettyä taksin, ja kotona nukkumassa olimme seiskan maissa aamulla.
Lauantai-iltana ohjelmassa oli neljän suomalaiskaverimme synttärit. Pojilla on aika iso kämppä ja vieraita oli parhaimmillaan varmaan nelisenkymmentä. Me hankittiin kaikille omannäköiset kakut.. Oli hullun hauskaa, kiitos vaan vielä sankareille :) sunnuntai meni rauhassa Heroesia katsoessa.


Viimeistä kouluviikkoa viedään tällä hetkellä. Loppukokeet on juhannuksen kunniaksi ensi maanantaina ja tiistaina. Täällä tuskin kokkoja näkyy, mutta grilliruokaa on onneksi saatavilla. Lisäksi pitäisi hommata joillekin onnekkaille tuliaisia.

Hetkiä, jolloin en tunne olevani Shanghaissa, tulee eteen vähän väliä. Mutta en tiedä mikä voisi olla tyypillistä Shanghaita? Lounas dumpling-kantapaikassamme? Shoppailua lemppariostarillani? Ihana, edullinen laukku palkkiona raivokkaasta tinkimissessiosta? Elekielikeskustelua talomme vartijoiden kanssa? Kaikkea sitä, ehkä.
Elämä toisessa maassa täysin vieraassa kulttuurissa ei aina tunnu helpolta. Täällä tulee joka päivä eteen tilanteita, joissa tunnen itseni tyhmäksi, koska en ymmärrä mitä minulle puhutaan tai en toimi täällä vallitsevien normien mukaan. Siitä huolimatta viihdyn täällä. En tietenkään samalla tavalla kuin kotimaassani, jossa ei edes tarvitse ajatella jokapäiväisestä elämästä selviämistä, mutta tässä äänien ja hajujen kakofoniassa... joka yllättää minut jollain tavalla joka päivä. En haluaisi asua täällä viittä vuotta, tämä puoli vuotta riittää hyvin. Olen oppinut arvostamaan hyväosaisuuttani, koulutustani ja arvokkaita ihmissuhteita. Ehkä olen myös oppinut arvostamaan kiireettömyyttä ja lepoa.

Toivon, että muistaisin tämän, kun palaan Suomen helppoon arkeen ja kylmännihkeisiin syyssateisiin teidän rakkaiden ihmisten luo.