Warszawa 5.9.12.2007
Matkattomuuspahoinvointi hellitti hetkeksi, kun livahdettiin neljäksi päiväksi Puolan Varsovaan itsenäisyyspäivää pakoon.
En ollut koskaan käynyt Puolassa aiemmin, vain muutamissa itäisen Euroopan maissa kuten Tsekeissä. Varsova oli mielenkiintoinen, vaikkei kovin värikäs sekoitus jotakin vanhaa, uutta, korjattua ja lainattua.
Hotellimme (Metropol) sijaitsi keskustassa aivan Kulttuuripalatsin ja Warszava Centralna -keskusrautatieaseman tuntumassa, joten sieltä oli helppo tehdä reissuja ympäri kaupunkia. Kuvassa näkymä hotellin parvekkeelta, Marzalkowska- ja Aleje Jerozolimskie -katujen risteyksestä. Ajelimme paljon ratikalla ihmetellen eri kaupunginosia. Ennakkotiedoista poiketen saimme kansainvälisellä ISIC -opiskelijakortilla 48% -alennuksen kolmen päivän lipusta. Ei sillä, että se muutenkaan olisi ollut kallis, 6,20 zlotya eli n. 1€/päivä. Meille osui tarkastajatkin kerran, mutta hyväksyivät ko. kortin.
Ihmiset puhuivat todella huonosti englantia, mutta kaikki asiat saatiin hoidettua. Lähes kaikki tieto oli saatavilla vain puolaksi, joten välillä meni arvailuksi, mutta kaikesta selvittiin.
Ekana kokonaisena päivänä kiertelimme kaupungilla. Kävimme vanhassa kaupungissa (Stare Miasto), joka oli hyvin samanlainen kuin nyt vanhat kaupungit tapaavat olla; kapeita kujia ja värikkäitä pikkutaloja. Harmiksemme satoi, joten emme jaksaneet kauaa pyöriä. Joimme kuumaa kaakaota pikkuruisessa kahvilassa. Kävelimme Vistula-joen rantaa lohduttoman harmaata joulukuun maisemaa katsellen.
Sen jälkeen ajoimme kaupungin toiselle laidalle 22- ratikalla. Tutustuimme juutalaiseen
hautausmaahan (Cmentarz zydovski) , joka oli valtava, 33-hehtaarinen alue. Harmaassa säässä paikka oli täydellinen kauhuelokuvan näyttämö. Astuessamme sisään raskaasta rautaportista ketään ei näkynyt missään, eikä kukaan näyttänyt haluavan periä rahaa vierailustamme. Lähdimme kävelemään päällystettyä polkua, mutta mitä pidemmälle menimme, sitä kapeammaksi ja hoitamattomammiksi käytävät muuttuivat. Sammal ja muratti olivat valloittaneet suuren osan hautakivistä, ja perällä koko paikka näytti suorastaan hylätyltä. Alkoi tulla pimeä, eikä huvittanut jäädä sinne pidemmäksi aikaa, joten suunnistimme hotellille.
Illastimme pierogarniessa, eli söimme paikallisia herkkuja, pierogi -taikinanyyttejä. Ne keitetään tai paistetaan, ja täytetään esimerkiksi perunalla, raejuustolla, erilaisilla lihoilla ja hapankaalilla. Otettiin lajitelma, jossa mulla oli 8 ja Jaskalla 11 erilaista. Nää nyytit sitten valeltiin läskillä... No, jotkut oli hyviä, mutta en nyt ihan päässyt näiden makuun.
Tokana päivänä shoppailtiin. Mentiin aamulla ensin Kulttuuripalatsiin, koska sää oli melko kirkas eikä sumuinen, kuten edellisenä päivänä. Kesti hetki, ennen kuin löydettiin pääsisäänkäynti. Paikka oli iso, ja löytyi luistinrata, kongressikeskus, leffateatteri, lastenteatteri jne. Lopulta päästiin itse palatsiin. Maksettiin 15 zlotya (opiskelijahinta) sisäänpääsystä ja ajettiin hissillä ylös ihailemaan maisemia. Siellä oli infolaattoja, joissa kerrottiin Varsovan kaupunginosien historiasta, mutta mitään ei ollut englanniksi, mitä vähän ihmettelen, koska varmaankin kaikki turistit tänne haluaa tulla.
Ylhäällä oli vaihtuva näyttely, jonka aiheena oli jotakin Heurekan tyylistä Einsteinin ihmeitä. Siellä kierteli koululaisryhmiä, jotka sai ihmetellä keskipakoisvoimaa, magnetismia, infrapunasäteitä ja radiotaajuuksia jne. Ei mikään ihmeellinen, mutta sentään englanniksi ohjeet.. Käytiin vielä palatsin alakerrassa kirjamessuilla. Sieltä bongattiin suomalaista, puolaksi käännettyä kirjallisuutta esittelevä nainen, joka villiintyi kuullessaan, että ollaan Suomesta. Hän sanoi kiertäneensä kesällä kaksi viikkoa ympäri Suomea ja rakastuneensa maahamme niin syvästi, että haluaa muuttaa tänne. Hänestä on ihanaa, että Suomesta löytyy laktovammaisten tuotteita, koska Puolasta niitä ei saa.
Kulttuuripalatsivierailun jälkeen suunnistimme 22-ratikalla Arkadia -kauppakeskukseen kaupungin laidalle. Ihan hyvä ja iso keskus, tykkäsin pikkuliikkeistä, jotka eivät olleet yhtä hintavia kuin perus Zara, H&M, Mango jne. Ostin takin ja kaulaliinan, yht. 30e. Väsähdin shoppailuun, mutta Jaska kävi vielä rautatieaseman kupeessa olevassa Golden Terrace -ostoskeskuksessa. Kumpi meistä olikaan se shoppailija? Mä nukuin hotellihuoneessa sillä aikaa. Illaksi mentiin syömään rehellisesti pizzaa, vieläpä jenkkien riistoketjuun!
Kolmantena päivänä menimme heti aamusta Stadionin markkinoille. Se oli kakofoninen yhdistelmä monikulttuurisuutta, varastettua tavaraa, kurjuutta ja feikkimarkkinoita. Ei ostettu mitään, mutta suosittelen vierailemaan! Näkee vähän erilaista meinikiä kuin kauppakeskuksissa, jotka on samanlaisia kaikkialla maailmassa. Siellä olis ollut helppo tulla ryöstetyksi tai eksyä, mutta meille ei onneksi käynyt kumpaakaan.
Jaska halusi tietenkin vierailla sotamuseossa. Mentiin aluksi sisään kansallismuseoon, jolla oli sama osoite, mutta metallinpaljastinten ja turvatarkastuksen jälkeen selvisi, että piti mennä vielä eteenpäin. Sotamuseon pihalla olevat lentokoneet, tykit ja panssarivaunut paljastivat, että ollaan oikeassa paikassa. Pihan näyttelyesineissä oli vielä englanninkieliset infokyltit, mutta sisällä niitä oli todella vähän. Sisäänpääsy oli vain 4zl, ja vihainen mummeli otti takkimme ja reppumme narikkaan. Esillä oli paljon mielenkiintoisia juttuja, mutta eipä niistä saanut paljoa irti kielimuurin vuoksi. Esiteltiin esimerkiksi sotilaiden asuja, kypäriä, miekkoja, muita aseita ja hienoja tauluja. Lisäksi oli esimerkiksi natsien ilmoituksia juutalaisten pakollisista "kokoontumisista" (joista heidät vietiin tietenkin keskitysleireille..) tyyliin "kaikkien on saavuttava tähän ja tähän aikaan mennessä tähän ja tähän sairaalaan ja otettava omaisuutensa mukaan max. 5kg:n laukussa".
Kierreltyämme varmaan pari tuntia museossa suunnistimme Lazienki -puistoon metrolla ja kävellen. Harmiksemme puisto ei ollut joulukuussa parhaimmillaan, vaan aika harmaa ja sumuinen. Silti se oli virkistävää vaihtelua kadun hälinään. Söimme vohvelit kermavaahdolla ja kävelimme ympäriinsä ihaillen hienoja rakennuksia. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, paljon lapsiperheitä ja vanhuksia. Turisteja ei juurikaan näkynyt, kuten ei muuallakaan Varsovassa. Kuvassa näkyy Vesipalatsi vastapäiseltä sillalta kuvattuna.
Illalla ajeltiin ympäriinsä ratikalla ja käytiin syömässä paikallisessa Amarillossa. Oli vähän pettymys, ei mitään ihmeellistä ruokaa.
Aamulla piti lähteä aika pian lentokentälle. Oltiin ihmeissämme, kun lentokenttäbussi oli täysin ajoissa ja ei ollut mitään ruuhkia lähtöselvityksessä. Ennen kuin huomattiinkaan, oltiin jo Suomessa.
Kävi kuitenkin hyvä tuuri, koska paikallinen kylänmies Mr. Hu löysi meidät! Hän on Lonely Planetissakin mainittu travellerien ystävä, majatalon ja ravintolan pitäjä, jolta löytyi vastaus kaikkeen, mikä liittyi Huangshanissa reissaamiseen. Jätettyämme tavarat hotelliin (Huangshan Xingang Hotel, ihan ok ja edullinen, 19e/2hh/yö) menimme Mr. Hu:n ravintolaan illalliselle. Viimeistään tässä vaiheessa huomasimme olevamme oikeassa paikassa: Häneltä löytyi useampia vieraskirjoja, joihin matkaajat ympäri maailman olivat kirjoittaneet terveisiään ja kiitoksiaan Hu:lle. Kirjasta löytyi myös suomea ja saamea.
Juuri muita ylös kiipeäviä ei ollut. Ohitimme useita työläisiä, jotka kantoivat ruokaa ja tarvikkeita vuorella oleviin ravintoloihin ja hotelleihin. He saavat palkkansa sen mukaan, paljonko jaksavat kantaa. Tavallisin painolasti heillä on 90 kg/henkilö. Kavereilla oli luonnollisesti pohkeet aikamoisen isot.. ja muutenkin respect heille, en itse ikinä pystyisi tekemään moista työtä.
