Torstaina koulun jälkeen köröttelimme 10 hengen porukalla kuutisen tuntia Shanghaista Huangshaniin. Matkalla näytettiin luonnollisesti kiinaksi dubattuja elokuvia.
Bussi jätti meidät keskelle ei-mitään johonkin pikku kylään, joten heti aluksi oli käytävä kuumottavat neuvottelut siitä, miten päästään kaukana (70 km:n päässä) olevalle hotellille. Pulaa kyytien tarjoajista ei ollut, mutta ei tarkkaan tiedetty etäisyyttä tai sitä, miten paljon kyydistä pitäisi maksaa. Lopulta jokainen pulitti 3e ja saimme kaksi taksia. Kello oli lopulta yli 10 illalla, kun saavuimme pikkuiseen Tangkoun kylään vuoren juurella.
Kävi kuitenkin hyvä tuuri, koska paikallinen kylänmies Mr. Hu löysi meidät! Hän on Lonely Planetissakin mainittu travellerien ystävä, majatalon ja ravintolan pitäjä, jolta löytyi vastaus kaikkeen, mikä liittyi Huangshanissa reissaamiseen. Jätettyämme tavarat hotelliin (Huangshan Xingang Hotel, ihan ok ja edullinen, 19e/2hh/yö) menimme Mr. Hu:n ravintolaan illalliselle. Viimeistään tässä vaiheessa huomasimme olevamme oikeassa paikassa: Häneltä löytyi useampia vieraskirjoja, joihin matkaajat ympäri maailman olivat kirjoittaneet terveisiään ja kiitoksiaan Hu:lle. Kirjasta löytyi myös suomea ja saamea.
Aamulla suunnistimme vuorelle lyhyen matkan päähän. Halusimme nousta vuoren itäpuolelta ylös ja laskeutua lännestä, jotta näkisimme auringonlaskun. Puolet meistä meni kabiinilla ylös ja puolet halusi kävellä, minä mukaan lukien. Matka oli 6,5km jyrkkiä portaita ylös... kaksi ja puoli tuntia ja useita satoja kaloreita myöhemmin saavuimme huipulle tyytyväisinä. Maisemat olivat yksinkertaisesti upeita ja ne tuntee suorastaan ansainneensa, kun on kiivennyt koko matkan ylös.
Juuri muita ylös kiipeäviä ei ollut. Ohitimme useita työläisiä, jotka kantoivat ruokaa ja tarvikkeita vuorella oleviin ravintoloihin ja hotelleihin. He saavat palkkansa sen mukaan, paljonko jaksavat kantaa. Tavallisin painolasti heillä on 90 kg/henkilö. Kavereilla oli luonnollisesti pohkeet aikamoisen isot.. ja muutenkin respect heille, en itse ikinä pystyisi tekemään moista työtä.
Vaan ei se lysti siihen loppunut.. kiipeäminen jatkui vielä ylhäällä, kun matkasimme kohti korkeinta huippua (1873m). Harmiksemme huippu oli suljettu, mutta pääsimme kuitenkin melko lähelle. Ihailimme maisemia ja kävelimme (=kiipesimme) vähän lisää. Alas oli kuitenkin jossain vaiheessa mentävä, vaikka pohkeissa alkoi jo tuntua. Paluumatkalla alas alkoi sataa aika rankasti, joten portaat olivat aika liukkaita.
Alas laskeutuminen kesti taas sen pari tuntia. Emme jääneet odottamaan auringonlaskua, koska oli melko sumuista ja sateessa odottelu ei innostanut.
Kun viimein pääsin alas, olo oli kuin maratonin jälkeen (ehkä, en tiedä miltä se tuntuu). Jalat tärisivät kuin viimeistä päivää, mutta olo oli mahtava.
Kylässä palkitsimme itsemme Mr. Hu:n luona illallisella.
Seuraavana päivänä oli tarkoitus käydä vielä vesiputouksella, mutta vesikuurot ja sairaan kipeät jalat pakottivat porukkamme jäämään kylään. Kävelimme vähän ympäriinsä ja ostimme eväät paluubussimatkalle.
Kun illalla saavuimme Shanghaihin, ei lauantai-ilta kotona ja hyvät yöunet tuntuneet ollenkaan pahalta ajatukselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti